Allure of the Seas – Päivä 6 (Marseille)

Aiemmat osat: Pre-cruise, Päivä 1, Päivä 2, Päivä 3, Päivä 4, Päivä 5

Tiistai 2.6.2015

Marseille oli tällä reissulla ainoa satama, missä ei oltu ennestään käyty. Viime syksyn risteily kiersi suunnilleen samaa reittiä, mutta Ranskan Rivieran pysäkkinä silloin oli Cannes. Myös aiemmin tutuksi tullut Nizza oli Cannesin kanssa todella miellyttävä kokemus. Risteilyä edeltänyt tutkiskelu kuitenkin paljasti, että Marseille ei ole ihan niin idyllinen rantakaupunki noihin kahteen muuhun verrattuna, erityisesti kun satama, johon risteilylaivat ankkuroituu, on aika teollisella alueella.

devred

Tälle päivälle ei siis ollut suuria odotuksia. Koska kyseessä oli ainoa pysäkki Ranskassa, oli tärkeimpänä tavoitteena päästä shoppailemaan Devred 1902 -miestenvaateliikkeessä, josta vaan löytyy aina parhaat ostokset tällaiselle leveä- ja pitkäselkäiselle tappijalalle. Harmillisesti Devredin liikkeitä löytyy siis vain Ranskasta.

Pääasiallisesti Devredin vaatteista löytyy sellaista kaikkea smart casualista ylöspäin. Tyyliltään lähimpänä on ehkä Zara, joskin Devredin leikkaukset sopii ainakin meikäläiselle paremmin. Lisäksi vaatteet on yleisesti Zaraa laadukkaampia, vaikka hintaluokka on suunnilleen sama.

Marseillen keskustaa lähin Devred sijaitsee Grand Littoral -kauppakeskuksessa, joka on yli 10 kilometria pohjoiseen kuumimmasta ytimestä, eli Vieux Port -alueesta. Homma vaikutti siis etukäteen vähän hankalalta.

Edellisenä iltana saapuneesta päiväohjelmasta selvisi, että satamasta keskustaan järjestetty shuttle-kyyditys hoidetaan sekä bussilla että veneellä, mutta matka kestää 45 minuuttia ja maksaa $23 per henkilö. Tämä kuulosti nihkeän vaikealta, joten päätimme nukkua yön yli ja katsella aamulla mitä ikkunasta (ja kartasta) näkyy.

Aamun tilanne olikin alkuperäisen Devred-suunnitelman kannalta lähes täydellinen. Laiva oli ankkuroitu niin kauas pohjoiseen, että Grand Littoraliin oli matkaa vain muutama kilometri. Tämän jälkeen ei tarvinnut kauaa päiväsuunnitelmaa miettiä. Aamupalat naamaan, tiedustelusoitto uusille risteilykavereille, ja yksissä tuumin taksikyydillä shoppailemaan!

Grand Littoral osoittautui ihan viihtyisäksi, suunnilleen Jumbon kokoiseksi kauppakeskukseksi, josta löytyi kaikki suurimmat vaateketjut sekä muutama harvemmin vastaan tullut liike. Shoppailukierrokseen upposi muutama tunti eikä Devred pettänyt tälläkään kerralla – mukaan lähti kassillinen vaatteita.

Me ollaan tosi ahkeria shoppaajia ja kerran tällaisessa reissussa on kiva vierailla myös kauppakeskuksessa. Kaupoissa voi vaeltaa vapaammin, koska toinen ei pääse hukkumaan niin helposti. Osaltaan sen takia tulee soviteltua vaatteita helpommin ja kun koko kauppakeskus on ilmastoitu, ei ole jatkuvasti niin hikinihkuisa kuin esimerkiksi Rooman kaduilla shoppaillessa. Lisäksi myyjät on tosi ystävällisiä, kun turisteja on tällaisissa paikoissa vähemmän.

2015-allureoftheseas-day6-05

Ennen laivalle takaisin suuntaamista päätettiin vielä käydä tarkistamassa paikallisen Carrefour-ruokakaupan karkkihyllyt, ja yllätykseksi huomattiin, että ensimmäistä kertaa Välimeren seudulla löydettiin sellaisen ihan kunnon Citymarket/Prisma-koon kauppa. Erityisesti mieltä lämmitti viinivalikoiman lisäksi juusto-osasto, josta löytyi maailman parasta Boursin-juustoa hyllykaupalla!

Grand Littoralista laivalle palaamiseen kannattaa varata aikaa. Kauppakeskuksesta löytyi kyllä selkeästi merkitty taksitolppa, mutta takseja ei iltapäiväruuhkan aikaan meinannut löytyä. Loppujen lopuksi sellainen kuitenkin paikalle ilmestyi.

2015-allureoftheseas-day6-06

Kuten aiemminkin taisi tulla mainittua, hyttiin ilmestyvää päiväohjelmaa kannattaa syynätä tarkkaan. Tämän illan kovin vinkki oli Vintages-viinibaarin 2 for 1 -tarjous, jolla sai erittäin hyvää sangriaa kahdelle reilulla 10 dollarilla. Alkoholi on laivalla aika tyyristä, mutta tarjouksilla ja ennakkotilaamalla saa nautiskeltua myös kohtuuhintaan.

Laivalle voi ottaa mukaan myös omia viinipulloja, joskin käytännöt tässä vaihtelee vähän laivayhtiöittäin. Ja mitäpä olisi risteilyreissu ilman kunnon piilopulloa! Tästä aiheesta naputellaan myöhemmin lisävinkkejä ihan omana bloggauksenaan.

Allure of the Seas – Päivä 5 (Palma de Mallorca)

Aiemmat osat: Pre-cruise, Päivä 1, Päivä 2, Päivä 3, Päivä 4

Maanantai 1.6.2015

Uusi viikko starttasi Palma de Mallorcalla, joka oli niin ikään tuttu satama viime syksyn risteilyltä. Ennen Palmalle rantautumista oli kuitenkin aika nauttia aamupala, jonka olimme tällä kertaa tilanneet hyttiin.

Laivojen huonepalvelua kannattaa hyödyntää laiskotuksen iskiessä, sillä se on usein ilmaista muutoin paitsi yöaikaan. Tuolloin maksu on tyypillisesti joitakin dollareita.

Allurella aamupalan sai seuraavaksi päiväksi hyttiin täyttämällä hytistä valmiiksi löytyneen tilauskortin. Tähän merkittiin haluamansa tuotteet sekä niiden määrä, ja kortti asetettiin edellisenä iltana hytin ulkopuolelle oveen roikkumaan. Aamupala toimitettiin pyytämäämme aikaan, ja oli kyllä ihanaa luksusta näin kerran risteilyssä nauttia helppo aamupala omalla partsilla.

2015-allureoftheseas-day5-01

Ilmaisen aamupalan lisäksi olimme tilanneet lisämaksulliset mimosat, joita ei meiltä kuitenkaan syystä tai toisesta koskaan veloitettu. Ja hyvä niin, koska alkoholi on risteilyillä varsin kallista nykyään – mimosojen hinta liikkui reilusti yli kymmenessä dollarissa kappale. (Ps. Tähän liittyviä säästövinkkejä luvassa seuraavassa osassa, kun alkoholivastaavamme Mika pääsee jälleen näppiksen äärelle!)

2015-allureoftheseas-day5-04

Aamupala nautittu ja aika siirtyä maihin. Toimintasuunnitelma Palmalle oli selkeä: syksyllä tehty Twizy-ajelu pitkin Palman rantaviivaa ja ympäri keskustaa oli osoittautunut mainioksi tavaksi viettää päivää, joten ei muuta kuin uusintakierrokselle.

Palman liikenne on rauhallista, joten tuolla jos jossain kannattaa harkita oman menopelin vuokraamista. Twizyllä pääsee näppärästi kiertämään tärkeimmät nähtävyydet ja tutustumaan saareen. Lisäksi Twizyn parkkeeraaminen on keskustaa myöten ilmaista.

Saatiin P&J suostuteltua mukaan Twizy-ajelulle, joten aamupalan jälkeen suuntasimme neljästään ulos laivasta. Harmillisesti Allure ei ollut rantautunut samaan satamaan kuin NCL:n Epic viime reissulla; tuolloin Twizy-vuokraamo oli suunnilleen suoraan nenän edessä laivasta ulos astuttaessa. Tällä kertaa jouduimme siis nappaamaan taksin, joka kuljetti meidän vuokraamolle.

2015-allureoftheseas-day5-06

Kun pakolliset paperihommat oli hoidettu, hyppäsimme Twizyihimme ja lähdimme ajelulle. Ainakin kyydissä istujalle tämä on oikeasti aivan mielettömän hauskaa puuhaa ja kokemus jo sinänsä. Aikanaan ekalla Twizy-ajelullamme Roomassa nauroin koko matkan ajan eli noin pari tuntia. Oman huvittavuutensa hommaan tuovat hämmentyneet ohikulkijat, jotka vuoroin purskahtavat nauruun, vuoroin katselevat Twizyä suu auki ja vuoroin ottavat kuvia tämän pienen ja hupaisan näköisen menopelin bongatessaan.

2015-allureoftheseas-day5-16

Aluksi ajeltiin Palman rantaviivaa pitkin kauniita maisemia ihastellen. Palma yllätti meidät jo viime reissulla, nimittäin odotukset paikan suhteen eivät olleet kovin korkealla. Tykästyttiin kuitenkin saareen niin paljon, että tänne voisi kuvitella tulevansa joskus budjettilomalle löhöilemään. Rantaviivaa riittää ja myös keskusta on tosi sympaattinen paikka.

2015-allureoftheseas-day5-11

Kun meren ihastelusta oli saatu tarpeeksi, suuntasimme sisämaata kohti. Meillä oli missiona löytää tiemme Lidliin. Kyllä, luitte aivan oikein, Lidliin. Nimittäin nyt seuraa pro-tip etenkin kaikille naisille!

Viime reissulla päädyimme Twizy-ajelulla sattumalta Lidliin, jossa bongasin kovasti tutun näköisen putelin käyttämääni Argan-öljyä. Ainoa vaan, että omani oli ostettu kampaamosta kalliilla, kun taas tämä purnukka maksoi jotain viiden-kuuden euron kieppeillä. Kotona tutkin asiaa ja kas kummaa, sekä törkyhintainen kampaamotuotteeni että Lidlin halpisversio oli tehty tasan samassa paikassa ja olivat siis täysin samaa tavaraa eri brändin logoilla varustettuna. Tätä öljyä en ikävä kyllä ole Suomen Lidlistä onnistunut paikallistamaan, joten tokihan nyt tilaisuuden tullessa täytyi käydä noutamassa uusi puteli kotiin viemiseksi.

2015-allureoftheseas-day5-10

Kun Missio Lidl: Kadonneen öljyn metsästys oli suoritettu, suuntasimme takaisin merta kohti. Päätettiin nimittäin jo ennen laivalta poistumista, että Välimeressä täytyisi käydä pulahtamassa. Ja tämä myös toteutettiin.

Lopuksi hurautettiin vielä Twizyillämme läpi Palman keskustan, jonne olisi ollut kiva jäädä vähäksi aikaa hengaamaan ja ehkä nauttimaan lasilliset sangriaa. Tällä kertaa aikaa tähän ei kuitenkaan jäänyt, eli ei muuta kuin vuokraamon kautta takaisin kohti Allurea.

2015-allureoftheseas-day5-14

Maanantaina vuorossa oli risteilyn toinen ja samalla viimeinen formal night. Napattiin kevyttä välipalaa tuttuun tapaan Park Cafésta, ja aloiteltiin samalla iltaa kohti valmistautuminen. Eli skumppa viilenemään ja Välimeren hiekat pois hiuksista.

2015-allureoftheseas-day5-20

2015-allureoftheseas-day5-18

Palmalta lähtiessä maisemat oli aika vaikuttavat, joten mikäs siinä iltaa aloitellessa ja skumppaa parvekkeella nauttiessa samalla ohi lipuvia maisemia katsellen. Kuten Mika jo edellisessä postauksessa kirjoitti, nämä hetket ovat kyllä sellaisia, joissa mieli pysähtyy.

Parvekehytti maksaa toki ekstraa, mutta tämä on mielestämme sijoitus joka kannattaa. Ei ole vuorokaudenaikaa, jolloin omasta parvekkeesta ei nauttisi. Niin aamut kuin satamasta lähdöt, auringonlaskut kuin yöllisen meren ja tähtien tuijottelu lisäävät kaikki jotakin ekstraa risteilykokemukseen.

Yhtenäkin iltana istuin parvekkeella pimeän jo laskeuduttua ja täysikuun möllöttäessä taivaalla. Mietin silloin, että tämä on mindfulnesia parhaimmillaan. Kunpa tosiaan tuollaisen hetkeen pysähtymisen osaisi löytää arjessakin.

2015-allureoftheseas-day5-19

2015-allureoftheseas-day5-17

Illalliselle suunnattiin maksulliseen Giovanni’s Table -nimiseen italialaiseen Central Parkissa sijaitsevaan raflaan. Alunperin meillä ei ollut ajatuksena vierailla muissa erikoisrafloissa kuin ensimmäisenä iltana Chopsissa, mutta kiusaus kävi liian suureksi kun kaikkiin erikoisrafloihin julistettiin -50% alennus formal nighteina.

Ruoka (ja palvelu) Giovannisissa oli aivan huikeaa, joten onneksi tänne päädyttiin! Kokemus voitti 6-0 jopa ensimmäisen illan Chopsissa vierailun, vaikka hintaa tälle olisi jäänyt vähemmän ilman alennustakin.

2015-allureoftheseas-day5-21

Myöhemmin illalla käytiin vaihtamassa vähän rennompaa päälle ja suunnattiin päivisin K-16 allasosastona toimivaan Solariumiin, jossa olikin jo täysi tohina päällä ja tanssilattia täynnä. Joskus yhden-kahden välillä bileet siirtyivät Blaze-yökerhoon, jossa päädyttiin tanssimaan yökerhon sulkeutumiseen asti muutaman intialaiskundin kanssa.

Neljältä aamuyöllä oli tietysti hyvä aika käydä vielä pulahtamassa poreammeessa huuhtelemassa tanssihiet pois iholta, joten päivä venyi lopulta aamun tunneille asti. Ei ollenkaan hassumpi ilta siis!

Allure of the Seas – Päivä 4 (Barcelona)

Aiemmat osat: Pre-cruise, Päivä 1, Päivä 2, Päivä 3

Sunnuntai 31.5.2015

Neljännen risteilypäivän oli tarkoitus alkaa seuraavalla tavalla: aikainen herätys, pikainen aamupala Windjammerissa, salille, maihin. Homma ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsössä, nimittäin puhelimen herätys olikin asetettu koskemaan vain arkipäiviä. Kävi siis perinteiset ja nukuttiin pommiin. Barcelonan satamaan ei onneksi ollut sen suurempia suunnitelmia – harmistus olisi ehkä ollut astetta suurempi, jos oltaisiin missattu esimerkiksi ennalta maksettu päiväretki.

Aikataulu meni joka tapauksessa uusiksi ja päätettiin skipata aamusali. Aamupalan jälkeen jalkauduttiin Barcelonan satamaan, josta siirtymä Las Ramblasin toiseen päähän kävi nopeasti shuttle-bussilla.

Joissakin satamissa laivasta pääsee kätevästi kävelemään suoraan keskustaan, mutta tätä virhettä ei kannata yrittää Barcelonassa – ainakaan isojen laukkujen kanssa. Pelkästään satama-alueelle päästäkseen täytyy nimittäin ylittää helvetillisen pitkä ja korkea silta.

Viime syksynä katseltiin säälien muutamia laukkujen kanssa siltaa pitkin tarpovia risteilijöitä, jotka eivät ehkä olleet tätä asiaa ennalta tajunneet. Shuttle-bussi maksaa muutamia euroja ja on kyllä tässä lokaatiossa hintansa väärti. Jos pikkurahasta ei ole puutetta, voi toki ottaa alleen myös taksin.

2015-allureoftheseas-day4-04

No mutta takaisin asiaan. Koska viime syksyn risteilyn alku- ja päätepysäkkinä oli Barcelona, saatiin tuolloin suoritettua “kaikki pakolliset” alta pois. Nyt ajatuksena oli nautiskella kaupungin ihanasta ilmapiiristä.

Käveltiin siis pikkukatuja aina “Gaudí-talolle” (tälle on varmaan joku virallisempikin nimi?) asti, ja sieltä valuttiin Ramblasia pitkin takaisin. Käytiin syömässä jätskit. Rentouduttiin. Ja Espanjassa kun oltiin, niin arvaatte varmaan mikä oli päivän tärkein tavoite? No se sangria!

2015-allureoftheseas-day4-03

Sangria-tankkauksen jälkeen matka jatkui vielä Maremagnum ostarille. Sunnuntain vuoksi lähes kaikki liikkeet Barcelonassa oli suljettuna, mutta kyseisessä paikassa päästiin sentään vähän kulutushysteriaan käsiksi. En muista ostettiinko tosin muuta, kuin aivan huikea höyrysilitysrauta. Mutta mitäpä sitä ihminen muuta tarviikaan, kuin aivan huikean höyrysilitysraudan!

Nyt kun päivän tavoitteet oli täytetty (lasillinen sangriaa, check, jotain shoppailtavaa, check) oli hyvä siirtyä takaisin Allurelle. Nälkäkin ehti jo iskeä, joten ei muuta kuin myöhäistä lounasta metsästämään.

2015-allureoftheseas-day4-05

Tässä kohtaa täytyykin vähän hehkuttaa risteilyn hintaan kuuluvaa Park Caféta, jonka taisin aiemmin mainita vain sivulauseessa. Park Café on Central Parkissa sijaitseva kahvila (t: Captain Obvious), joka on auki päiväsaikaan ja esim. iltapäivisin, jolloin Windjammer ja MDR:t ovat kiinni. Täällä kävimme yleensä vetämässä jotain välipalaa tai lounasta maissa olon jälkeen.

2015-allureoftheseas-day4-07

Nyt kuvittele kahvila, jonka vitriineissä on tarjolla jos jonkinlaisia sekä makeita että suolaisia ihanuuksia. Ja sitten kuvittele, että voit vain osoittaa kaikkea minkä haluat ja ottaa ne mukaasi ilmaiseksi! Tarjolla oli myös sipsejä. Ja ne cookiesit! Aaah. Taivas. Eikä siinä vielä kaikki!

Park Cafésta löytyy myös salaattitiski, josta voi itse osoitella salaattiinsa juuri ne raaka-aineet mitä haluaa. Valittavana olevat raaka-aineet ovat toki mallia “perus”, mutta huikeaa silti saada tuunata salaattinsa juuri omaan makuun sopivaksi.

Sitten kun vielä siirtyy viereiseen Central Parkiin nauttimaan salaatista ja auringosta (sekä muutamista cookieseista) niin elämä tuntuu melkoisen voitokkaalta. Toki eväät voi halutessaan kuskata myös hyttiin ja nauttia omalla parvekkeella – tämä on niitä risteilyjen ihania puolia, jälleen kerran.

2015-allureoftheseas-day4-06

Syömisen jälkeen oli vihdoin pieni hetki vain olemiseen. Näitä hetkiä risteilyllä tuntuu oikeasti olevan yllättävän vähän, koska aina on joko menossa jonnekin tai valmistautumassa menemiseen – tai vähintään suunnittelemassa sitä. Ja jos ei ole menossa tai valmistautumassa menemiseen, on todennäköisesti syömässä.

Hetken lepuuttelun jälkeen päätettiin tehdä viikon toinen ryhtiliike ja suunnata salille, joka aamulla jäi välistä. Barcelonasta kyytiin oli astunut uusi noin neljäntuhannen ihmisen lössi, joilla oli juuri alkamassa pakollinen muster drill.

Muster drill järjestetään jokaisen risteilyn ensimmäisenä päivänä, ja tällöin täytyy siirtyä määrättynä aikana hyttikohtaisesti määrättyyn paikkaan kuulemaan turvallisuuteen liittyviä ohjeistuksia.

Muster drill kestää maksimissaan noin puolisen tuntia ja täytyy järjestää joko ennen satamasta lähtöä tai välittömästi sen yhteydessä. Tämä homma ei siis ole laivayhtiöiden keksimä juttu matkustajiensa ärsyttämiseksi, vaan ihan ylemmältä taholta tuleva määräys.

2015-allureoftheseas-day4-08

Meillä kyseinen muster drill oli ollut omana lähtöpäivänämme Roomassa, joten pääsimme vapaasti sniikkaamaan salille (jossa muuten myös oli joillakin juuri muster drill alkamassa). Salin jälkeen ehdittiin vielä partsille katsomaan laivan lähtöä satamasta, ja illalliselle suunnattiin uusien tuttavien P&J:n kanssa.

Me ei Mikan kanssa olla kovin aktiivisia mitä laivalta löytyvien eri esityksien katsomiseen tulee – risteilyillähän olisi tarjolla jos jonkinlaisia akteja aina stand-upista musikaaleihin. Tänä iltana tehtiin kuitenkin poikkeus ja päätettiin lähteä P&J:n houkuttelemana katsastamaan ulkoilmateatterissa esitettävä OceanAria. Ja ihan hyvä että päätettiin, koska erilaisia uimahyppyjä ja temppuja sisältävä esitys oli varsin viihdyttävä! Lisäfiilistä hommaan toi se, että esityksen ohella pystyi nauttimaan upeasta auringonlaskusta.

Illan lopuksi käytiin vielä yksillä drinkeillä tunnelmallisessa Central Parkissa. Tämän jälkeen olikin hyvä suunnata suht ajoissa nukkumaan, sillä seuraavan päivän satamaan meillä oli poikkeuksellisesti suunnitelma valmiina…

Allure of the Seas – Päivä 3 (Meripäivä!)

Aiemmat osat: Pre-cruise, Päivä 1, Päivä 2

Lauantai 30.5.2015

Miia antoi mullekin vuoron tarinoida, hurraa!

Kolmantena päivänä koitti vihdoin minun henkilökohtainen suosikkipäiväni risteilyillä, meripäivä. Vastoin ennakko-odotuksia, risteilyelämä on osoittautunut varsin tapahtumarikkaaksi ja tekemistä riittää aina enemmän kuin aikaa ja energiaa. Siksi meripäiviä tuleekin odotettua tosi paljon. Merellä ei ole kiire mihinkään eikä ole pakko tehdä mitään, voi nukkua pitkään ja istua parvekkeella jalat ylhäällä lukemassa kirjaa – tai vaan katsella ohitse lipuvaa horisonttia.

Tosi kiireisen ja stressin täyttämän kevään jälkeen loma vasta kunnolla pääsi alkuun meripäivän aamuna. Sellaisen läsnäolevan ja rauhallisen olon kun pystyisi saavuttamaan arjessakin, niin kylläpä elämä olisi kevyttä!

Aamupalaa tarjoillaan yleensä klo 11 asti ja me herättiin juuri sopivasti siihen, että ehdittiin vielä aamupalalle. Laivalla on varsin rento meininkin ruoan kuskaamisessa ulos ravintoloista, joten me yleensä napataan buffasta lopuksi kahvit mukataan ja kuskataan ne hyttiin. Päivä lähtee rennosti käyntiin, kun siemailee aamukahvia oman parvekkeen rauhassa.

2015-allureoftheseas-day3-01

Miialla oli suunnitelmana myös ottaa aurinkoa parvekkeella, mutta harmillisesti oli valittu hytti tyyrpuurin puolelta, joka jäi varjoon, kun laiva kulki länteen. Aiemmin matkaa suunnitellessa katsottiin hytti juurikin meripäivän auringon takia paapuurista, mutta varsinainen varaus tehtiin myöhemmin ja siinä varaushuumassa tämä seikka unohtui kokonaan.

Hytti kannattaa varata niin, että meripäivänä on aurinkoon päin. Allure of the Seasin kannella keulassa on Solarium-niminen auringonottoalue, joka oli selvästi tähdätty satamissa joko etelään tai länteen auringon maksimoimiseksi. Tämänkin takia Allurella paapuurin puolen hytit saa enemmän aurinkoa.

2015-allureoftheseas-day3-12

Kolmen aikaan oli edessä jo ennen risteilyä varattu viininmaistelu, joka tiedettiin aiempien kokemusten perusteella hauskaksi kokemukseksi. Alluren maistelutilaisuudessa oli tarjolla neljää eri Bordeaux-viiniä, joista kolme punaviiniä ja kaikki vähän eri hintaluokista. Harmillisesti ranskalaiset viinit ei ole oikein meidän makuun.

Lisäksi mukana oli maistelulautanen eri juustoja, hilloketta, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Erityisesti juustoista on mainittava jo ensimmäisen risteilyn Chef’s Tablessa suosikiksi noussut ranskalainen Boursin-tuorejuusto, jota saa valitettavan huonosti Suomesta – Lentävän Lehmän juustoliikkeestä sitä voi löytää muutaman kerran vuodessa, vaikka Ranskassa se on joka ikisen marketin hyllyssä.

Hintaa kokemuksella oli vajaa 40 dollaria per henkilö ja hintalaatusuhde oli ihan OK – NCL:n vastaava oli muistin mukaan halvempi ja viinejä oli kuusi, joskin siellä ei ollut juustoja mukana.

Viininmaistelun ohjelma on puolivapaa. Paikallinen sommelier opettaa viiden ässän (see, swirl, smell, sip, savor) tekniikan, kertoo viineistä taustaa ja opastaa vähemmänkin kokeneita viininnautiskelijoita. Lisäksi viinejä yhdistellään eri ruokien kanssa ja testaillaan miten joku juusto saa viinin maistumaan paremmalta ja joku toinen pahemmalta. Tämäkin kerta laajensi omaa viinikokemusta taas entisestään ja sai tajuamaan, että joskus voisi myös miettiä mitä viinejä ja juustoa herkutteluun ottaa, eikä vain randomilla niin kuin tähän asti.

2015-allureoftheseas-day3-05

Valitettavasti edellisillan raju bailu painoi vielä sen verran, että viini ei oikein maistunut. Miia jopa jätti osan viineistä juomatta, tällaista ei ole tainnut koskaan ennen tapahtua! Tilanteen dramaattisuutta lisäsi entisestään se, että osa viininmaistelun varanneista eivät saapuneet paikalle, joten ylimääräisiä valmiiksi kaadettuja viinilaseja oli runsaasti. Näitä viinejä olisi saanut vapaasti “maistella” paikalla olleet, mutta kun ei pystynyt, niin ei pystynyt.

Kärsivin ilmein katsoimme, kun sommelier ja tarjoilija kaatoivat koskemattomia viinilaseja hylkykannuihin ja juustoja roskiin. Tämä oli suomalaiselle luonteelle niin rankka kokemus, että otimme tästä opiksemme ja seuraavaan viininmaisteluun valmistaudutaan niin, että jokainen ylimääräinen tippa pelastetaan. Lopuksi lähdimme paikalta siinä toivossa, että hylkyviinit päätyisi edes viinibaarin sangriaksi. Huhhuh.

2015-allureoftheseas-day3-14

Meripäivän voi viettää myös aktiivisemmin. Meidän valinta yleensä on levätä meripäivänä, että jaksaa sykkiä satamissa, mutta näinä päivinä laivalla on auki oikeastaan kaikki. Salilla ja spassa on paljon eri aktiviteetteja tarjolla, luistelukenttä ja kiipeilyseinät ovat koko päivän auki, urheilukentillä järjestetään turnauksia, live-bändit veivaa settejä pitkin päivää ja teatteri- ja komediaesitykset pyörii. On bingoa, musavisoja, shoppailutarjouksia, pokeriturnausta, Michael Jackson -tanssikoulua ja vaikka mitä. Myös meripäivän voi sykkiä paikasta toiseen, jos haluaa.

Viininmaistelun jälkeen alkoi hieman väsy painaa, mutta ennen hyvin ansaittuja päikkäreitä päätiin käydä kävelemässä ympäri laivaa ja tutkailemassa nekin paikat, mitkä ekana päivänä jäi välistä, kuten kasino. Kumpikaan meistä ei ole innokas uhkapelaaja, mutta kasinon tunnelma on hauska ja sen läpi tuleekin usein käytyä kävelemässä ja ihmettelemässä menoa.

Miia elätteli edelleen toivetta auringonotosta, joten käytiin tarkastamassa meno myös kannella. Vaikka jengiä laivassa on paljon, niin tilaa auringonotolle olisi löytynyt runsaasti. Joskin tilaa teki varsin kova ja viileä tuuli, joka sai myös meidät vetäytymään kohti omaa hyttiä. Kesäkuun alku on Välimerelläkin toisinaan vähän viileä, tosin huomattavasti lämpimämpi kuin keskimääräinen kotimainen juhannus.

Hytissä napattiin reilun tunnin päikkärit, joka oli taas kerran varsin hyvä ratkaisu. Rankka edellisilta tuli nollattua ja illalla jaksoi taas pukeutua hyvin ja hengailla laivalla. Laiva oli illalla aika rauhallinen, koska suurimmalle osalle laivasta tämä oli risteilyn viimeinen ilta – seuraavan päivän Barcelona on laivan pääasiallinen lähtösatama. Tästä heräsikin ajatus, että näin risteilyn keskeltä mukaan astuminen on oikeastaan kivaa. Itsellä on hyvä meno vaikka muu laiva masistelee pois lähdöstä ja vastaavasti omana viimeisenä päivänä laivalla muilla on hyvä meininki, joten itsekään ei sitten vaivu niin synkkyyteen.

2015-allureoftheseas-day3-09

Illallinen nautittiin taas American Iconissa, eli risteilyn hintaan kuuluvassa dining roomissa ja loppuilta kruunattiin kuinkas muuten kuin hot tubissa tähtitaivaan alla!

Välimerellä saattaa öisin olla hippasen viileää, varsinkin tuulisella kannella. Hyttisiivoojalta kannattaa pyytää kylpytakit hyttiin, jottei vilustu poreammeesta hyttiin hiippaillessa.

 

Allure of the Seas – Päivä 2 (Napoli)

Aiemmat osat: Pre-cruise, Päivä 1

Perjantai 29.5.2015

Ensimmäinen yö laivalla takana ja uusi satama edessä. En normaalisti ole aamuihminen, mutta risteilyllä aamuihin liittyy ihan oma jännityksensä. Yksi ihanimpia risteilyyn liittyviä hetkiä on nimittäin se, kun saa käydä vetämässä verhot sivuun ja astua parvekkeelle fiilistelemään yön aikana eteen ilmestynyttä – yleensä auringon paisteessa kylpevää – kaupunkia.

Tämä aamu ei tehnyt poikkeusta, vaikka perjantaina vuorossa olikin Napoli, tuo Italian kenties masentavin kaupunki. Napolin satamassa piipahdimme jo edellisellä risteilyllä viime syksynä, ja tällöin vietimme suurimman osan päivästä Caprin saarella.

Capri on aivan huikaisevan kaunis paikka, jonne on helppo suunnata Napolin satamasta päiväretkelle. Risteilyalukset parkkeeraavat satamassa lyhyen kävelymatkan päähän paikasta, josta botskit Caprin suuntaan lähtevät.

Koska Capri oli nähty, tällä kertaa meillä oli alustavana suunnitelmana lähteä päiväksi Amalfin suuntaan. Ja sitten iski laiskuus. Amalfille ei pääse näppärästi yhdellä siirtymällä kuten Caprille, vaan homma olisi vaatinut vähän enemmän suunnitelmallisuutta ja aikaa. Edellisen illan pitkäksi venähtänyt poreammeilu kostautui aamulla sen verran, että nukuttiin pitkään ja päätettiin jalkautua Alluresta vain Napoliin piipahtamaan. Alla todistusaineistoa yhdestä erittäin väsyneestä matkustajasta.

2015-allureoftheseas-day2-01

Napoli on tosiaan meidän inhokki-listalla ihan kärkipäässä. Kaupunki on karu eikä varsinaisesti hivele silmiä kauneudellaan, vaikka pahimmat roskaongelmat näyttikin olevan ainakin ydinkeskustassa selätetty. Ehkä Napolin rujuutta enemmän kuitenkin häiristee kaupungin yleinen ilmapiiri. Vaikea selittää mikä ilmapiiristä tekee jotekin huonon, se on summa asioita joita aistii. Lisäksi Napolissa on ihan käsittämätön tungos ja kiireen tuntu – käsittämätön jopa siis Italian mittakaavalla. Aina puhutaan Italian hullusta liikenteestä, mutta itselleni Napoli on ainoa kaupunki, jossa ihan oikeasti pelottaa kadun ylittäminen jopa silloin kun suojatiellä palaa vihreä valo.

Summa summarum: me ei lähdetty sen kummemmin Napolin nähtävyyksiä ihmettelemään, vaan suunnattiin suorinta tietä ostoskadulle ja käytiin shoppailemassa. Nyt kun Napolia tuli niin pahasti tässä dissattua niin täytyy mainita myös se, että kauppojen myyjät olivat tosi ystävällisiä ja avuliaita. Pari tuntia Napolia oli kuitenkin tarpeeksi, joten nälän iskiessä palattiin takaisin Allureen ja haettiin Park Cafésta wrapit sekä kahvit partsilla nautittavaksi.

2015-allureoftheseas-day2-02

Edessä oli risteilyn ensimmäinen kahdesta formal nightista. Risteilyummikoille muutama selventävä sana aiheesta.

Laivoilla pätevät tietyt pukukoodit, joskin esimerkiksi meidän suosimilla laivayhtiöillä nämä ovat varsin löyhät tai suorastaan olemattomat. Pukukoodit koskevat usein tiettyjä ravintoloita ja illallista, eli siinä missä buffaan voi ryysätä lounaalle shorsit ja flip flopit jalassa, ei tämä välttämättä ole ok illalla MDR:ään (Main Dining Room) suunnatessa.

Allurella muina päivinä pukukoodina oli “casual”, mutta kahtena iltana formal night. Se, miten formaalisti haluaa pukeutua, on toki itsestä kiinni. Naisilla nähtiin kaikkea jakkupuvuista aina “kelpaisi Linnanjuhliin” -tason mekkoihin ja miehille olisi ollut smokkeja vuokrattavana. Me valittiin kultainen keskitie, eli Mika heitti puvun päälle ja itse laittauduin kesäisillä mekoilla.

Ja sitten takaisin asiaan. Ennen illalliselle suuntaamista katseltiin partsilta satamasta lähtöä ja auringonlaskua – jälleen yksi risteilyjen parhaita hetkiä. Jopa Napoli on kaunis kauempaa katsottuna, tämä tuli todettua jo viime reissulla.

2015-allureoftheseas-day2-04

Lähdön jälkeen olikin hyvä suunnata ensimmäistä kertaa MDR:iin syömään. Ruoka ei tietysti ollut samanlainen nautinto kuin edellisenä iltana maksullisessa Chopsissa, mutta hyvää kuitenkin. Eri päivinä Main Dining Roomeissa oli eri teemat, ja tänä iltana oli vuorossa “Jasmine” menu. Valittavana oli siis aina listalla pysyvien klassikoiden lisäksi Aasia-painotteisia annoksia.

Ruoan jälkeen oli pakko käydä hytissä heittämässä korkkarit nurkkaan (voi miehet jos tietäisitte…) ja päätin samalla vaihtaa päälle valkoista illan bileiden teeman mukaisesti. Tarkoitus oli ehtiä käymään GLOW-bileissä, mutta tämä vain 45 minuutin setti ehtikin päättyä meidän vielä nauttiessa alkoholijuomia hytissä.

2015-allureoftheseas-day2-06

GLOWn jälkeen bileet jatkuivat kuitenkin Solariumissa, joten ei hätää. Täällä tapasimme mukavana yllärinä suomalaisen about meidän ikäisen pariskunnan (terkkuja P&J, jos satutte lukemaan!) ja ilta menikin siinä rattoisasti jutellessa ja tanssiessa. Loppuillalta ei kuvia ole, se kertonee kaiken oleellisen. Erittäin onnistunut ilta jälleen takana!

Lauantaina vuorossa oli risteilyn ainoa kokonaan merellä vietetty päivä, sillä seuraavaan satamaan saavuimme vasta sunnuntaina. Monet ovat meiltä kyselleet, että eikö nämä meripäivät ole tylsiä, ja että mitä ihmettä siellä laivalla voi tehdä kun ei satamaankaan pääse. Meripäivät on itseasiassa aivan mahtavia ja tekeminen ei todellakaan lopu kesken – päin vastoin tuntuu siltä, että jos joku loppuu kesken niin päivästä tunnit. Mutta tästä lisää seuraavassa kirjoituksessa, jolloin saatan ehkä päästää Mikankin välillä ääneen. 😉

Allure of the Seas – Päivä 1 (Civitavecchia)

Lue myös aiempi osa: Pre-cruise

Torstai 28.5.2015

Eli päivä jolloin astuimme laivaan! Aamupäivän taskina oli selviytyä Roomasta laivan varsinaiseen lähtöpaikkaan, eli Civitavecchiaan. Noin 80 kilometrin päässä Roomasta sijaitseva Civitavecchia on väkiluvultaan suunnilleen Kotkan kokoinen satamakaupunki, joka on aika tyypillinen pit-stop Välimeren risteilyillä. Suoraan Roomaan kun laivat eivät sattuneesta syystä pääse.

Aamupala hotellilla oli taas mallia “miksi edes vaivauduin” (= pullamössöleipää ja ei juuri muuta) joten ei jääty sen suuremmin hotellille hengaamaan vaan otettiin suhteellisen ajoissa suunta kohti laivan herkkutiskejä. Edessä oli jälleen siis lyhyt päivälenkki Terminille, josta hyppäsimme ensimmäiseen kohdalle osuvaan ja oikeaan suuntaan matkalla olevaan lähijunaan. Tai ei niinkään hypätty, vaan raahauduttiin noin 50 kilon kantamuksien kanssa. (Note-to-self: viikon reissulle voi pakata vähän kevyemmin.)

2015-allureoftheseas07

Junamatka Civitavecchiaan sujui jälleen Italian malliin näpsästi, mutta Civitavecchian päässä sai hieman ihmetellä ennen kuin selviydyttiin satamaan asti. Muutamia(satoja) reippaita marssiaskelia ja kaksi eri bussikuljetusta se vaati, mutta lopulta löydettiin tiemme risteilyterminaaliin.

2015-allureoftheseas08

Turvatarkastukset ja pakolliset paperihommat terminaalissa hoitui mukavan jouhevasti, koska risteilyn ns. virallinen lähtö- ja paluupaikka oli Barcelonassa. Civitavecchiassa laivaan astui siis vain about 500 henkilöä, kun taas Barcelonassa populaa vaihtui suunnilleen neljätuhatta enemmän. Check-in hommat suoritettu, ja sitten itse laivaan!

Varsinainen lähtö satamasta oli vasta illalla, mutta laivaan kannattaa toki mennä ajoissa jo päivällä jos haluaa esim. pihistellä lähtöpäivän ruokailuissa – laivalla kun ruoat kuuluvat erikoisrafloja lukuun ottamatta hintaan.

Lisäksi puolityhjässä laivassa on hyvä käydä tsekkaamassa mestat, ennen kuin kaikki loputkin matkustajat ryysäävät paikalle. Win-win!

2015-allureoftheseas09

Ensikosketus Allureen matkojen, check-innausten ja muun häsellyksen jälkeen oli lopulta siinä klo 14 kieppeillä. Ensireaktio puolestaan oli mallia “WAU”. Vielä viikon laivalla olon jälkeenkin oli vaikea käsittää sen kokoa, joten voitte uskoa ensisilmäyksen paikkoihin olleen vähintäänkin hiljentävä kokemus.

Allure on myös jotenkin uskomattoman kaunis laiva – ja käsittämättömän siisti! Sivuhuomiona: En muista ehkä koskaan nähneeni missään niin hyvässä kunnossa olevia yleisiä wc-tiloja, että täytyi ihan kaivaa kamera esille ja taltioida nämä. Kyllä, kuvasin laivalla vessoja. I think I’m turning Japanese. Ps. Alla ole kuva ei sentään ole mainittu wc-räpsy. Vaikka olisihan se kiva jos vessassa tarjoiltaisiin shampanjaa ja voisi shoppailla Michael Korsia. (Laivayhtiöille tiedoksi: idean saa varastaa.)

2015-allureoftheseas19

Erityiseksi suosikiksi risteilyn aikana muodostui laivan keskeltä kasikannelta löytyvä Central Park, joka siis on pieni “puisto” keskellä laivaa. Central Parkin reunuksilla on muutama liike (mm. Coach) sekä useita ravintoloita. Päivällä “puiston” lepotuoleissa oli kiva löhöillä auringosta nauttien, ja illalla taas nautittiin monet tunnelmalliset illalliset ravintoloiden terasseilla. Näinä hetkinä oli todella vaikea käsittää olevansa laivassa keskellä Välimerta!

2015-allureoftheseas11

Alluren tarjonnasta lisää myöhemmissä postauksissa, eli nyt takaisin päivän vaiheisiin. Laivaan astumisen jälkeen vietiin käsimatkatavarat hyttiin ja suunnattiin etsimään purtavaa.

Varsinaiset isot matkalaukut luovutetaan pois terminaalissa ja ne toimitetaan ensimmäisen iltapäivän/illan aikana käytävälle hytin eteen, eli tämän vuoksi kannattaa ottaa käsimatkatavaroihin ekan päivän aikana tarvitsemansa tavarat.

Kaikeksi onneksi Windjammer eli laivan buffa oli vielä auki, joten päästiin heti nauttimaan kaikista herkuista. Tässä kohtaa osattiin vielä pysyä melkein kohtuudessa ja syödä terveellisesti, tästä alla kuvakin todisteena. Samaa ei voi sanoa risteilyn muista aterioista…

2015-allureoftheseas14

Pikaisen ruokailun jälkeen lähdettiin kiertämään laivaa. Hetki siinä menikin, että oli kaikki tärkeimmät paikat käyty läpi. Toisaalta se täytyy mainita, että Allure on suuren kokonsa ohella myös uskomattoman selkeä laiva toisin kuin ehkä voisi ajatella. Hyvin nopeasti siis oppi suunnistamaan paikasta toiseen, ja tämän myötä ainakin itse tunsin oloni tosi kotoisaksi.

Mua pelotti etukäteen, että joutuisin soittelemaan Mikalle hätäkutsuja milloin mistäkin päin laivaa kun en löytäisi takaisin hyttiin. Mutta tämä osottautui täysin turhaksi peloksi, ja tällainen tohelokin osasi pyöriä ympäri laivaa omia aikojaan. Osin tässä auttoi toki sekin, että meidän hytin sijainti oli aivan optimaalinen laivalla liikkumista ajatellen.

2015-allureoftheseas13

Ensimmäisen päivän kunniaksi me päätettiin käydä korkkaamassa myös laivan sali. (Ja hyvä niin, koska myöhemmin viikolla sali jäi melkolailla kakkoseksi kaikille muille aktiviteeteille…) Salista ei ole muuta pahaa sanottavaa kuin se, että vapaita tankoja tai foam rollereita ei ollut saatavilla. Mutta hyvät treenit saatiin aikaiseksi, eikä salilla varsinaisesti joutunut omasta tilasta taistelemaan.

Salin jälkeen Mika kävi hakemassa buffasta naposteltavaa sillä välin kun itse yritin saada itseäni edustuskuntoon. Laukutkin saapuivat kätevästi ennen illallista, joten saatiin napattua yksi laivalle tuoduista viinipulloista mukaan illalliselle. Oltiin varattu perinteen mukaisesti ekalle illalle pöytä pihviravintolasta (Chops Grille) ja saatiin siis nauttia Central Parkissa hämärtyvästä yöstä.

2015-allureoftheseas18

Illallisen jälkeen lisää yleistä hengailua laivalla, ja sitten olikin jo toisen risteilyperinteen vuoro: HOT TUB! Allurella kivana yllärinä tuli se, että allasosasto oli käytettävissä ympäri vuorokauden. Aiemmilla NCL:n matkassa tehdyillä risteilyillä viimeisetkin porealtaat on laitettu kiinni siinä puolenyön kieppeillä, joten tämähän oli aivan luksusta. Ekana yönä taidettiin lillua kuohuissa johonkin lähemmäs kahteen asti. Tämä on risteilyjen ihan ehdottomasti parhaita juttuja!

2015-allureoftheseas15

Ihana, ihana ilta siis. Loppuyön vaiheet ovat hieman hämärän peitossa – väsymyksen, jännityksen ja viinin yhteissumma teki tehtävänsä. Mutta kuvista päätellen pizzaa on ainakin käyty hakemassa vielä hiukopalaksi (lisää risteilyn parhaita puolia: ruokaa on saatavilla aina, kellonajasta riippumatta) joten ilmeisesti sieltä porealtaasta lopulta selviydyttiin takaisin hyttiin nukkumaan. Aamulla olikin uusien seikkailujen vuoro.

Allure of the Seas – Pre-cruise

Blogi on hyvä korkata kunnolla tarinoimalla viimeisimmästä reissusta, eli meidän ensimmäisestä risteilystä Royal Caribbeanin matkassa. Matka starttasi tasan viikko sitten, eli ajatuksena on nyt jakaa päivittäiset tapahtumat sopivasti viikon viiveellä, postaus päivässä -meiningillä.

Keskiviikko 27.5.2015

Meidän matka alkoi päivää ennen varsinaista risteilyä, kun suunnattiin Finnairin sinivalkoisilla siivillä kohti Roomaa. Jotenkin Mika oli (taas kerran) saanut mut suostuteltua aikaisimpaan aamulentoon, joten herätyskellon soidessa siinä neljän kieppeillä aamuyöstä ei reissufiilis ehkä ollut ihan katossa muutaman tunnin unien jälkeen…

Lento sujui kuitenkin varsin rennoissa merkeissä, nimittäin kone oli puolityhjä ja oma rauha täten taattu. Rooman päässä suunnattiin tuttuun tapaan paikallisjunalla lentokentältä päärautsikalle Terminiin, josta käpöteltiin tarkkaan ja taktisesti valitulle lähihotellille.

2015-allureoftheseas02

Hotellista ei paljoa kerrottavaa ole, mutta sen sijaan Italian sujuvaa junaliikennettä täytyy jälleen kerran hehkuttaa! Junat kulkevat ajallaan ja lähijunatkin ovat pääsääntöisesti varsin miellyttäviä ja siistejä kulkupelejä.

Lisäksi Trenitalialla on usein jos jonkinlaisia alennuskampanjoita, esim. lauantaisin “2 for 1” -tarjous. Jos siis Italiassa reissaaminen kiinnostaa, suosittelemme lämpimästi tätä matkustusmuotoa.

No mutta takaisin asiaan. Hotellihuone oli onneksi valmiina, eli päästiin heti heittämään laukut sisään ja freesautumaan vähän. Nopea siistiytyminen ja ei muuta kuin kaupungille. Rooma on kuuden (tai seitsemän – ollaan jo pudottu laskuista) vierailun jälkeen mukavan tuttu paikka, vähän kuin kotiin tulisi. Ei tarvi stressata nähtävyyksistä tai muutenkaan oikein mistään, vaan voi nauttia olosta. Ja luottaa siihen, että miltä tahansa jätskikiskalta saa oikein onnistuneen annoksen.

2015-allureoftheseas05

2015-allureoftheseas06

Päivä vierähti nopeasti shoppaillessa ja ympäriinsä haahuillessa. Kivana bonuksena (ja omalta osaltani päivän yhtenä kohokohtana) eksyttiin puolivahingossa Louis Vuitton Series 2 -näyttelyyn. Kyseisellä merkillä ei sinänsä ole minkäänlaista paikkaa meidän kummankaan sydämessä, mutta itse näyttely oli visuaalisesti niin huikea, että kannatti käydä piipahtamassa. Toki myös pakollinen Chanel-pyhiinvaellus täytyi tehdä. <3 2015-allureoftheseas03

2015-allureoftheseas04

Illalla suunnattiin vielä tsekkaamaan ikisuosikkimme ja aina yhtä vaikuttava Pantheon, ja tämän jälkeen syömään pitkän kaavan mukaan. Ehkä vähän punaviiniäkin tuli nautittua. Italiassa ei kyllä tarvi koskaan jäädä nälästä kärsimään, se on varma. Maha pinkeänä ja iloisen punkkuhiprakan saattelemana olikin hyvä suunnata nukkumaan ja seuraavana päivänä alkavaa risteilyä odottamaan.

Tervetuloa Linjoille!

Me ollaan Miia ja Mika ja tämä on meidän yhteinen blogi, jota on hartaasti monta vuotta jo suunniteltu, mutta nyt se vihdoin on saatu pystyyn! Olemme ruuhkavuosia elävä pariskunta, jolta lapsien tekeminen on jäänyt välistä ja keskittyminen on painottunut elämästä nautiskeluun ja kaiken kivan kokemiseen.

Miia on vajaa kolmekymppinen media-alan ammattilainen ja Mika reilu kolmivitonen ohjelmistonörtti. Olemme molemmat lähtöisin maalta, mutta asuneet 10 vuoden molemmin puolin Hakaniemen lähistöllä. Tänä keväänä muutimme omaan yhteiseen asuntoon Kolmannelle linjalle.

Bloggaamme täällä matkailusta, risteilyistä, sisustamisesta, shoppailusta, ruoasta ja yleisesti elämästä Linjoilla. Viime aikoina olemme hurahtaneet erityisesti risteilyihin, joten alussa bloggaaminen painottunee siihen, varsinkin kun tarinoita siitä aiheesta on tullut luvattua aika monelle…

Tästä se nyt lähtee, tervetuloa!