Kohti seuraavaa seikkailua: Risteily Kreikan saaristossa

Ihanan ja tapahtumarikkaan kesän jäljiltä havahduttiin yhtäkkiä siihen, että seuraava reissu (mikäs muu kuin risteily) on ihan oven takana. Matkaan lähdetään tarkalleen kahden viikon päästä – madness! Yleensä näitä risteilyn sisältäviä matkoja tulee pohdittua ja suunniteltua etukäteen jo hyvissä ajoin, mutta tällä kertaa kaikki tuntuu jäävän viime hetkille. Viimeisin yösijakin saatiin vasta buukattua, juna-aikatauluja ei olla vielä vilkaistukaan.

Etenkin Mika tykkää yleensä suunnitella kaiken hyvissä ajoin, joten tämä on sikäli vähän poikkeuksellista meille. Niin ja se, että lentolippuja lukuun ottamatta mä olen hoitanut kaikki buukkaukset ja järjestelyt. Ehkä keräsin hyvin organisoidulla viime reissulla Mikalta luottamuspisteitä, aiemmin kun Mika on ollut meillä se matkanjohtaja. 😉

2014_Jade-Venetsia1

Tällä reissulla suuntana on Kreikan saaristo, jota odotan kyllä hurjasti – tämä on nimittäin itselleni yksi niitä maailman “must see” -kohteita. Luvassa pitäisi olla melkoisen upeita maisemia. Kiinnostavan risteilystä tekee myös se, että me palataan nyt Norwegian Cruise Linen Jadelle. Samaisella laivalla oltiin meidän ihka ensimmäisella risteilyllä, eli kiva päästä tsekkaamaan miltä laiva näyttää nyt kun takana on jotain vertailukohteitakin. Tässä tulevan reissun aikataulua:

Perjantai 18.9. Lento Milanoon
Lauantai 19.9. Venetsia (lähtö klo 18)
Sunnuntai 20.9. Meripäivä
Maanantai 21.9. Corfu (8-15.30)
Tiistai 22.9. Santorini (13.30-22)
Keskiviikko 23.9. Mykonos (8-18)
Torstai 24.9. Olympia (Katakolon) (9-18)
Perjantai 25.9. Meripäivä
Lauantai 26.9. Venetsia
Sunnuntai 27.9. Lento Milanosta

Ollaan maissa siis yksi yö sekä ennen että jälkeen risteilyn. Ennen risteilyä tuo yö vietetään Venetsiassa, kun taas risteilyn jälkeen Milanossa. Molemmat kaupungit on jo ennestään tuttuja, eli sen suurempia tavoitteita ei nähtävyyksien tms. osalta ole. Voi vaan nautiskella Italian ihanasta tunnelmasta. Niin ja päästään nyt vihdoin testaamaan Airbnb, nimittäin Milanon päässä yövytään Massimo-nimisen tyypin asunnossa.

Kreikan saaristo puolestaan on meille molemmille ihan uusi tuttavuus. Ollaan käyty Kreikan puolella aiemmin vain Ateenassa, josta ei kumpikaan tykätty. Mutta saariston pitäisi olla kaiken kuulemani ja lukemani perusteella ihan oma lukunsa, joten mielellään annetaan tälle maalle uusi mahdollisuus. Yleensä mennään satamissa hyvin freestyle-henkisesti, eli ei suurimpaan osaan suunnitella etukäteen aktiviteetteja vaan suunnataan sinne minne nokka osoittaa. Nyt kuitenkin haluisin vähän ehtiä tutustumaan kohteisiin etukäteen, niin ehtisi saada maissaolosta varmasti kaiken irti. Täytyy panostaa tähän hommaan ensi viikolla.

2014_Jade-Venetsia2

Yksi huomion arvoinen juttu risteilyssä on myös se, että hyvän tarjouksen myötä meillä on tällä kertaa (ja ensimmäistä kertaa ikinä) juomapaketti sekä 150 dollaria “ilmaista” käyttörahaa laivalle. Käytännössä tätä rahaa kulutetaan ainakin erikoisrafloihin, joten etukäteen voisi vähän vilkuilla näiden tarjontaa sekä tehdä muutamia buukkauksia. Ekana iltana halutaan varmaan suunnata perinteen mukaisesti Cagney’s-pihviraflaan, tämä ainakin on hyvä varata ennakkoon.

Juomapaketti taas… no, sitä ei paljoa tarvi suunnitella, mutta jälkikäteen tullaan varmasti raportoimaan tunnelmia tästä. Risteilyjen juomapaketit on yleensä aika hyvissä hinnoissa jonka vuoksi ollaan nämä aiemmin skipattu, mutta kiinnostava testata nyt olisiko jatkossa sellaiseen panostaminen kannattaavaa vaiko ei. Aiempien arvioitujen laskelmien perusteella ei, mutta saatamme olla myös väärässä. Sellaistakin on joskus sattunut.