Norwegian Jade – Pre-cruise

Lauantai 19.9.2015

Vaikka oltiin saavuttu Italiaan jo edellisenä päivänä, varsinainen risteilylle valmistautuminen alkoi oikeastaan perjantaina 18.9. – tuolloin tarkoituksena oli siirtyä Gardajärveltä Venetsiaan, josta Norwegian Jade lähtisi seuraavana päivänä kohti Kreikan saaristoa.

2015_trenitalia_02

Aamupäivällä käytiin vielä hyvästelemässä Peschiera del Gardan keskusta (lue: hoitamassa pikaiset viime hetken shoppailut) ja tämän jälkeen olikin aika siirtyä juna-asemalle. Juna oli myöhässä puolisen tuntia, mutta lopulta päästiin matkaan.

2015_trenitalia_04

Suurempi takaisku koettiin Venetsian päässä, kun hotellille saavuttaessa respasetä informoi järjestäneensä meille majoituksen toisesta hotellista, meille speksattu huoneemme kun oli kuulema “rikki”. No eipä siinä, matka jatkui uudelle hotellillemme, josta ei paljoa kerrottavaa jää tuleville sukupolville. Ei tosin olisi jäänyt siitä alkuperäisestäkään. Huvittavana pointtina mainittakoon, että Venetsian kahden tähden hotellimme (jonka ikkunasta oli “kaunis” näkymä ränsistyneelle sisäpihalle) maksoi enemmän kuin Gardajärven ihana terassillinen huoneemme järvinäköalalla.

Jatkossa tehdäänkin todennäköisesti niin, että vietetään Venetsian sijaan risteilyä edeltävä yö esimerkiksi juurikin Gardajärven maisemissa, jossa on paitsi halvempaa myös (meidän mielestä) mukavampaa. Tämä vinkkinä muillekin.

2015_venetsia_04

Tämä oli nyt meidän toinen kertamme Venetsiassa, eikä paikka kyllä edelleenkään herättänyt meissä minkäänlaista ihastusta, jos nyt ei erityisen negatiivisiakaan tunteita. Kaupunki on kieltämättä kaiken sen turistihöhän alla kaunis, mutta nykyisällään fiiliksen pilaavat turistimassat ja kaikenlaista krääsää tursuavat kadut. Ja ne hinnat. Venetsiassa on vaan uskomattoman kallista, etenkin juuri hotellit.

2015_venetsia_01

Iltapäivä ja ilta sujui kaupungilla kierrellen. Illan hämärtyessä siirryttiin syömään kanaalin varrella sijaitsevaan tunnelmalliseen ravintolaan, ja tämä olikin ehdottomasti se hetki, jolloin eniten nautin kaupungista. Iltavalaistuksessa ja pahimpien turistijoukkioiden hajaannuttua Venetsia on parhaimmillaan.

2015_venetsia_03

Verkkaisaisasti sujunut päivä sai rauhallisen lopun, kun suunnattiin pian syömisen jälkeen takaisin hotellille nukkumaan. Risteily alkoi jo kutkutella mielessä, ja seuraavana päivänä olikin tarkoituksena suunnata laivaterminaaliin mahdollisimman ajoissa aamiaisen jälkeen.

3 thoughts on “Norwegian Jade – Pre-cruise

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *