Norwegian Jade – Päivä 1 (Venetsia)

Lauantai 19.9.2015

Tehokkaan Venetsia-päivän jälkeen herättiin aamulla ajoissa ja lähdettiin hotellista kohti Venetsian risteilysatamaa jo klo 9 jälkeen. Edessä oli paluu Norwegian Jadelle, josta risteilyuramme keväällä 2014 alkoi.

Vaikka sekä laiva että Venetsian satama oli jo entuudestaan tuttu, oli vatsanpohjassa pieni jännitys, koska Venetsiassa siirtyminen paikasta toiseen on aina astetta haastavampaa kuin muualla. Ensimmäisellä risteilyllä käytännön järjestelyt hoitivat matkanjohtajina toimineet Jessi ja Heini, ja matkat laivan ja Piazzale Roman välillä hoidettiin ennakkoon tilatulla tilataksilla, joten omat muistikuvat siirtymistä Venetsiassa jäi aika hämäriksi.

2015-venetsia_pontedellacostituzione

Piazzale Roma on Venetsian keskustaa lähin paikka, jonne pääsee autolla, joten se on yleinen kokoontumispaikka myös risteilylle lähteville. Venetsian päärautatieasemalta Piazzale Romalle pääsee kävellen ylittämällä Ponte della Costituzione -sillan, joka on aika korkea, mutta niin jalankulkijaystävälliseksi tehty kuin silta nyt ylipäätänsä voi olla. Sillan ylittäminen isojen matkalaukkujen kanssa on vähän urheilemista, mutta siitä selviää kyllä, jos peruskunto on suunnilleen kohdillaan. Rautatieasemalla on runsaasti huomioliiveihin pukeutuneita, isoilla laukkukärryillä varustautuneita laukunkantajia, joilta sillan ylitysapua voi tarvittaessa ostaa. Me ei olla kummallakaan reissulla näitä palveluita käytetty, joten suosituksia ei voi antaa, mutta hinta kannattanee ainakin sopia etukäteen.

People Moverilla satamaan

2015-peoplemover

Meidän valinta tällä reissulla satamaan siirtymiselle oli People Mover, joka on Piazzale Roman ja sataman väliä ajava automatisoitu juna. People Moverin lähtöasema löytyy Piazzale Roman länsinurkalta, ja on varsin helppo sekä löytää että käyttää.

Liput ostetaan automaatista, joka puhuu myös englantia ja junatasolle nouseminen tapahtuu joko liukuportaita tai hissiä käyttämällä. Matkalaukkuja ei tarvi siis kanniskella portaissa ja asema on muutenkin suunniteltu erittäin hyvin tarkoitukseensa. Junasta poistutaan eri puolelta asemaa kuin mistä junaan noustaan, joten vastaantulevia ihmisiä ei tarvi väistellä missään vaiheessa. Itse junamatka kestää vain reilun minuutin ja risteilysatamaan mennessä poistutaan heti ensimmäisellä Marittima-nimisellä pysäkillä.

2015-peoplemover_01

Marittiman asemalta poistuminen on yhtä vaivatonta ja satamaa ei voi missata, koska sen näkee koko ajan. Sataman sisällä opasteet eri risteilyaluksien käyttämiin terminaaleihin on selkeät ja maasto on Venetsian keskustasta poiketen helppokulkuista matkalaukkujenkin kanssa. Kokonaisuudessaan satamaan saapuminen People Moverilla oli erittäin helppoa ja suositeltavaa.

Risteilyn jälkeen People Moveriin pääsemistä hidastaa lipunmyyntiautomaatit. Satamasta poistuessa jonotettiin lippujen ostoon noin 20 minuuttia, mutta junat kulkevat sen verran tiheään ettei itse junaan tarvinnut jonottaa. Paluumatkan liput kannattaa siis ostaa valmiiksi jo menomatkalla, ja kylmän viileästi pyyhkäistä jonon ohi suoraan junaan.

Ajoissa laivaan

Ensimmäiseksi terminaalin ulkopuolella luovutettiin matkalaukut, mutta matkaan jäi yksi pienempi laukku, johon oli varattu sali- ja vaihtovaatteita sen verran, että pärjätään matkalaukkujen saapumiseen asti. Kuuliaisina reissaajina noudatimme laivayhtiön ennakko-ohjeistusta ja meillä oli matkalaukuissa jo valmiina laivan käyttämät tunnisteet. Ja koska koko siirtymä laivasta terminaaliin sujui niin vaivattomasti ja huomattavasti nopeammin kuin olimme arvioineet, pääsimme terminaaliin sisälle melko tasan klo 10, eli tunti ennen kuin asiakaspalvelutiskit edes aikataulun mukaan aukesivat. Muitakin hätäisiä asiakkaita onneksi oli, joten tiskit aukaistiin hieman etuajassa.

2015-satama_terminaali_01

2015-satama_terminaali_02

Rekisteröinnit hoidettuina ja hyttikortit taskussa saatiin odottaa vielä puolisen tuntia sitä, että terminaalin turvahenkilökunta oli valmis ja turvatarkistukset aloitettiin. Tyylikkäästi ryntäsimme tietenkin melkein ensimmäisinä turvatarkastukseen, joka oli totuttuun tapaan varsin löyhä, ja sen jälkeen päästiinkin laivaan, eikä kello ollut vielä edes puoltapäivää. Ensi töiksi suunnattiin hyttiin jättämään käsimatkatavarat sinne ja sitten kiertelemään laivaa.

Laivalle ajoisssa saapuminen on erittäin suositeltavaa. Laivaan on helpompi tutustua, kun muita matkustajia ei ole vielä niin paljoa, ja ensimmäinen päiväkin tuntuu paljon pidemmältä, kun pääsee aloittamaan laivasta nauttimisen melkein heti aamusta.

Laivan kiertelyn lomassa piipahdettiin myös lounaalla laivan toisessa main dining roomissa. Grand Pacific on se hienompi MDR, ja yleensä sinne ei olekaan asiaa shortseissa. Ensimmäisen risteilypäivän lounas on kuitenkin poikkeus, koska matkatavarat eivät vielä ole saapuneet hytteihin.

2015-grandpacific_01

2015-grandpacific_02

Laivan buffetissa on ensimmäisenä päivänä melkoinen ryysis, mutta Grand Pacific oli tälläkin kertaa mukavan rauhallinen lounaspaikka.

Laivas eka, salil eka

Lounaan jälkeen tutkittiin laivan loputkin yleiset tilat ja samalla tehtiin pöytävaraus illaksi Cagney’s -pihviravintolaan. Seuraavana päivänä oli vuorossa meripäivä, joten tälle illalle oli jo valmiiksi suunniteltuna vähän railakkaampi illanvietto – erityisesti, kun oltiin matkassa ensimmäistä kertaa juomapaketilla varustettuna, eli kaikki $11 halvemmat viinilasilliset ja drinkit kuului hintaan.

Ilmeisesti muutkin olivat löytäneet alkuvuoden tarjoukset, joissa reissun hintaan sai valittua valinnaisesti juomapaketin, erikoisravintolapaketin ja/tai käyttörahaa laivalle. Cagney’s oli nimittäin melkein täyteen varattu jo ennakkoon, ja sama ilmiö huomattiin laivan muissakin ravintoloissa koko risteilyn ajan. Meillekin kuitenkin pöytä vielä löytyi klo 18 pintaan, mikä sopi sinällään hyvin, kun oli muutenkin aloittaa illanvietto ajoissa.

2015_jade-kuntosali

Pöytävaraus tehtynä ja suu jo illanviettoa miettiessä napsaten suunnattiin takaisin hyttiin vaihtamaan salivaatteet päälle ja sen jälkeen salille taivuttamaan rautaa, jotta illalla voi hyvillä mielin mässäillä. Matka salille kulki buffetin läpi ja siinä päivän tarjoiluja tarkastaessa huomattiin viinitiskillä tonkallinen sangriaa, joka myös kuului juomapaketin hintaan. Lähitulevaisuus alkoi siis vaikuttaa varsin lupaavalta!

Salin jälkeen napattiin buffetista jotain pientä purtavaa mukaan hyttiin, jonne oli saapunut sillä aikaa matkalaukutkin sopivasti. Suihkun jälkeen Miia alkoi laittautumaan illallista varten ja minä päätin lähtä korkkaamaan juomapaketin. Molempien hyttikorteilla varustettuna hankkiuduin ensimmäiselle vastaantulleelle baaritiskille ja kiikutin hyttiin kaksi lasillista skumppaa tyytyväisenä siitä, että juomaostoksista ei tällä reissulla kerrykään lisää laskua.

Loppuilta sujuikin sitten arvattavissa merkeissä. Syötiin hyvin, juotiin hyvin ja taidettiinpa pulahtaa hot tubiinkin heti ensimmäisenä iltana. Säästin koko risteilyn ajalta kaikki juomakuitit, jotta voi vertailla jälkikäteen kannattaako juomapakettia ostaa omalla rahalla. Tähän palataan omassa postauksessaan myöhemmin.

Tälle risteilyllä matkaan lähti myös GoPro 3 -kamera, jolla nappailtiin matkan varrelta sekä video- että time lapse -kuvaa. Alla lähtö Venetsiasta tiivistettynä pariin minuuttiin, tästä se alkaa!

2 thoughts on “Norwegian Jade – Päivä 1 (Venetsia)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *